Kuntomaailman Bailamama Women -tuntien ohjelma on vaihtunut hiihtolomaviikolla. Kaikilla Bailamamatunneilla vaihtuvat ohjelmat kolmen kuukauden välein, ja uusi ohjelma kulkee nimellä Dance.
Ohjelmasta riippumatta Bailamamatunnin runko on aina samankaltainen, joten jotain tuttua on tässä uudessakin. Tunti lähtee liikkeelle herättelyllä, jatkuu tanssillisen alkuverryttelyn kautta tasapaino- eli Balance-osioon, kulkee lihaskunnollisen Slow-osion kautta loppulämmittelyyn, Bailarinkibiisiin, rintarangan liikkuvuusharjoitukseen ja rauhallisiin pitkiin venyttelyihin.
Kevään kunniaksi Dance-teemassa on ihanan raikkaita tunnelmia, paluuta 50-luvun amerikkalaisiin laivastotunnelmiin (kevätsiivousta unohtamatta), ja päästäänpä tunnilla tällä kertaa myös viheltämäänkin. Tärkein kantava teema jokaisella Bailamamatunnilla on kuitenkin lantionpohjan lihaksisto, jota muistetaan pitkin tuntia, ja jonka treenaukseen keskitytään lihaskunnollisessa Slow-osiossa ihan erikseen.
Alkuverryttelyosiosta löytyy keväiseen teemaan mahtavasti istuva Christina Aguileran Candyman-biisi, joka on hauskasti hengästyttävä, riemastuttavan keimaileva ja ihanasti twistaava.
Venyttelyosio tunnin lopussa on tällä kertaa pyhitetty klassikoille. Ihanan pitkät, rauhalliset venytykset tuovat lempeän lopetuksen railakkaalle tunnille.
Uuteen ohjelmaan pääsee tutustumaan viikkotunneillamme, joita löytyy sekä Torikeskuksesta että Ahjokeskuksestakin. Kevään tunnit löydät seuraavasti:
ti-aamuisin klo 9.30-10.25 Torikeskuksen Vivianissa
ke-iltaisin klo 18.30-19.25 Vivianissa, ja
to-iltaisin klo 18.45-19.40 Ahjokeskuksessa
Lisäksi nyt viikolla 10, naistenpäiväviikolla, pääsee Bailamamaan ja Dance-ohjelmaan tutustumaan myös Torikeskuksessa lauantain 9.3. naistenpäivän avoimissa ovissa klo 14-15. Avoimet ovet ovat avoimet kaikille, niin Kuntomaailman asiakkaille kuin muillekin, ja Vivianin tuntitarjontaan pääsee tutustumaan klo 10-16.
Lantionpohjan lihaksistosta puhutaan myös lauantaina; klo 13.30-14 ennen Bailamamatuntia. Tervetuloa kuulemaan miksi lantionpohjan lihakset ovat tärkeät, mihin niitä tarvitaan ja kuinka ja milloin niitä kannattaa treenata.
Nähdään tunneilla!
-Anne-Marika ja Annika
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. maaliskuuta 2013
torstai 8. marraskuuta 2012
Motivaatiota treeneihin
Innostuitko syksyllä liikuntaharrastuksesta ja nyt tuntuu,
että motivaatio alkaa hiipua? Et ole ainut! Hyvin alkanutta kuntoilua ei kannata
kuitenkaan lopettaa. Tässä viisi vinkkiä treenimotivaation ylläpitämiseksi:
1) Kokeile uusia lajeja – saat vaihtelua treeniin ja uutta
tsemppiä
Oletko jo kahlannut kaikki ryhmäliikuntatuntimme läpi? Jos
et, ota siitä itsellesi haaste! Saatat yllättyä ja ihastua lajiin, josta et
olisi voinut ajatellakaan innostuvasi!
| Kokeile uusia lajeja! Anna keholle myös aikaa palautua. |
2) Treenaa kaverin kanssa
Tehkää kaverin kanssa
viikkosuunnitelma ja sopikaa liikuntatreffit. Tsempatkaa toisianne!
| Sopikaa kaverin kanssa yhdessä viikon treenit ja tsempatkaa toinen toistanne. |
3) Ota personal trainer tsemppariksi
Eikö löydy treenikaveria? Ota personal trainer
treenikumppaniksi. PT tsemppaa, motivoi, haastaa kokeilemaan uusia juttuja ja
tuo huomattavasti lisäpotkua treeniin!
| Personal trainer tuo lisäpotkua treenin. |
4) Luo tavoite
Tavoitteet vievät eteenpäin. Tee tavoitteesta realistinen,
konkreettinen, tarkka, ja luo sille aikaraja.
| Onko tavoitteesi vaikkapa lisätä voimaa? |
5) Seuraa tavoitteen edistymistä testeillä ja mittauksilla
Osallistu
esim. kuntotestiin tai käy mittauttamassa kehonkoostumuksesi. Uusimalla
mittaukset ja testit säännöllisin väliajoin, huomaat kehityksen, mikä motivoi
eteenpäin. Jos innostuit, niin osallistu Kuntomaailman kuntotestauspäivään
17.11.2012, eli viikon päästä lauantaina!
| Onko tavoitteesi vyötäön kavennus? |
Mukavaa loppuviikkoa!
Terkuin, Kuntomaailma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
