Kuntomaailman Bailamama Women -tuntien ohjelma on vaihtunut hiihtolomaviikolla. Kaikilla Bailamamatunneilla vaihtuvat ohjelmat kolmen kuukauden välein, ja uusi ohjelma kulkee nimellä Dance.
Ohjelmasta riippumatta Bailamamatunnin runko on aina samankaltainen, joten jotain tuttua on tässä uudessakin. Tunti lähtee liikkeelle herättelyllä, jatkuu tanssillisen alkuverryttelyn kautta tasapaino- eli Balance-osioon, kulkee lihaskunnollisen Slow-osion kautta loppulämmittelyyn, Bailarinkibiisiin, rintarangan liikkuvuusharjoitukseen ja rauhallisiin pitkiin venyttelyihin.
Kevään kunniaksi Dance-teemassa on ihanan raikkaita tunnelmia, paluuta 50-luvun amerikkalaisiin laivastotunnelmiin (kevätsiivousta unohtamatta), ja päästäänpä tunnilla tällä kertaa myös viheltämäänkin. Tärkein kantava teema jokaisella Bailamamatunnilla on kuitenkin lantionpohjan lihaksisto, jota muistetaan pitkin tuntia, ja jonka treenaukseen keskitytään lihaskunnollisessa Slow-osiossa ihan erikseen.
Alkuverryttelyosiosta löytyy keväiseen teemaan mahtavasti istuva Christina Aguileran Candyman-biisi, joka on hauskasti hengästyttävä, riemastuttavan keimaileva ja ihanasti twistaava.
Venyttelyosio tunnin lopussa on tällä kertaa pyhitetty klassikoille. Ihanan pitkät, rauhalliset venytykset tuovat lempeän lopetuksen railakkaalle tunnille.
Uuteen ohjelmaan pääsee tutustumaan viikkotunneillamme, joita löytyy sekä Torikeskuksesta että Ahjokeskuksestakin. Kevään tunnit löydät seuraavasti:
ti-aamuisin klo 9.30-10.25 Torikeskuksen Vivianissa
ke-iltaisin klo 18.30-19.25 Vivianissa, ja
to-iltaisin klo 18.45-19.40 Ahjokeskuksessa
Lisäksi nyt viikolla 10, naistenpäiväviikolla, pääsee Bailamamaan ja Dance-ohjelmaan tutustumaan myös Torikeskuksessa lauantain 9.3. naistenpäivän avoimissa ovissa klo 14-15. Avoimet ovet ovat avoimet kaikille, niin Kuntomaailman asiakkaille kuin muillekin, ja Vivianin tuntitarjontaan pääsee tutustumaan klo 10-16.
Lantionpohjan lihaksistosta puhutaan myös lauantaina; klo 13.30-14 ennen Bailamamatuntia. Tervetuloa kuulemaan miksi lantionpohjan lihakset ovat tärkeät, mihin niitä tarvitaan ja kuinka ja milloin niitä kannattaa treenata.
Nähdään tunneilla!
-Anne-Marika ja Annika
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bailamama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bailamama. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. maaliskuuta 2013
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Bailamama
Nainen: oletko jo kokeillut uutta Bailamama-tuntiamme?
Kuntomaailmassa on tänä syksynä alkanut uusi viikkotunti,
johon pääsee tutustumaan niin Torikeskuksessa kuin Ahjokeskuksessakin.
Bailamama Women
-tunti sopii kaikille naisille. Se on helppo, mutta mielenkiintoinen
ryhmäliikuntatunti, jossa keskitytään
kehon monipuoliseen vahvistamiseen ja huoltamiseen, mutta jossa erityishuomiota annetaan lantionpohjan
lihaksistolle. Tunti alkaa lempeällä kehon herättelyllä, jatkuu sykettä
kohottavien alkulämmittelybiisien kautta Balance-osioon, jossa harjoitetaan
keskivartalon hallintaa ja tasapainoa. Slow-osio on Bailamama-tunnin
lihaskunto-osio, joka vietetään lattialla kehoa monipuolisesti vahvistaen.
Erityisesti osiossa keskitytään naisille tärkeisiin lantionpohjan lihaksiin,
joiden treenaamisella on paitsi virtsankarkailua ehkäisevä, niin myös elämänlaatua
monipuolisesti parantava vaikutus. Tunti huipentuu loppulämmön hakuun hauskan
tanssillisessa Bailaringissä, ja lopuksi keholle suodaan pitkät ja rentouttavat
venytykset.
Kokonaan suomalaisen konseptitunnin ovat kehittäneet
fysioterapeutti Maija Kiljunen ja kätilö Emilia Ek-Huuhka, jotka ovat pitkään
ohjanneet myös ryhmäliikuntatunteja, mutta ovat töissään huomanneet
eri-ikäisten naisten lantionpohjan lihaksiston treenaustarpeen. Usein naiset
tietävät, että lantionpohjaa olisi syytä harjoittaa, erityisesti iän karttuessa
ja / tai synnytykseen valmistautuessa ja sen jälkeen. Mutta yksin kotona
harjoitteleminen unohtuu helposti, ja elämässä tuntuu olevan paljon
tärkeämpiäkin asioita. Usein lantionpohjan treenauksen tarpeeseen herätäänkin
vasta, kun lihaksisto pettää syystä tai toisesta. Säännöllisellä harjoittelulla
voidaan lihaksiston kunto kuitenkin pitää hyvin yllä iästä ja elämäntilanteesta
riippumatta. Bailamama-tunnilla lantionpohjalihasten treeni hoituu kuin
huomaamatta osana hauskaa liikuntatuntia. Kun lihaksia treenaa säännöllisesti,
ei tarvitse herätä lihasten ensiapuvahvistamiseen vasta siinä vaiheessa, kun
vahvistuksen tarve on tullut arjessa esille.
Katso pieni videopätkä Bailamamasta täältä.
Kuntomaailmassa Bailamama-tunteja ohjaavat allekirjoittanut
Anne, sekä Annika. Bailamama Women -tuntia on tarjolla kolmena päivänä
viikossa;
tiistaisin Torikeskuksessa klo 9.30-10.25 (Annen tunti)
keskiviikkoisin Torikeskuksessa klo 18.20-19.15 (Annikan
tunti) ja
torstaisin Ahjokeskuksessa klo 18.50-19.45 (Anne ja Annika
vuorottelevat noin 3 viikon jaksoissa)
Lisäksi Leena Rihto pitää perjantaisin marraskuun toiseen
päivään saakka viiden viikon jakson Bailamama
Feelings -tuntia Torikeskuksen Vivianissa klo 18.30-19.25. Feelings -tunti
on suunnattu erityisesti raskaana
oleville ja raskaudesta palautuville naisille. Tunti on kulultaan
samantyyppinen kuin Women -tuntikin, mutta keskittyy raskauteen, synnytykseen
ja synnytysvalmennukseen, sekä raskaudesta palautumiseen. Tunnilla otetaan
raskauden ajan haasteet hyvin huomioon; esimerkiksi lihaskunto-osuus on
suunniteltu niin, että samassa asennossa ei pysytä liian pitkään kerrallaan,
jotta vatsan alueen verenkierto saa kulkea rauhassa ja liikkeet tehdään
asennoissa, joihin suurenkin vatsan kanssa pääsee helposti.
Tunneilla, niin Feelings- kuin Women-tunnillakin, on tärkeää
saada ja ottaa vastaan lupa olla oma itsensä ja kuunnella kehoaan. Kaikkien ei
tarvitse istua samaan muottiin, vaan itseään saa toteuttaa juuri sellaisena
kuin on, nauttia hyvästä seurasta, mainiosta tunnelmasta, tehokkaasta treenistä
ja mukaansatempaavista rytmeistä!
Tervetuloa kasvavaan ja iloiseen Bailamama -joukkoon!
Anne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
