keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Bloggaajaesittelyssä Niina



Heippa!

Olen Sinisillan Niina ja ohjailen Kuntomaailmassa erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Nyt syksyn lukkarissa pyöritän BODYPUMP®ia, Bodybalance®a sekä IISEE –spinningtuntia. Lisäksi toimimme ystäväni Heinosen Viivin kanssa tällä hetkellä tuntiohjaajien edustajina varmistaaksemme toimivan viestinnän johdon ja ohjaajien välillä. Näin Kuntomaailma kehittää jatkuvasti omaa toimintaansa. Työntekijöiden ja asiakkaiden tyytyväisyys on meille erittäin tärkeää!




Opiskelen viimeistä vuottani Jyväskylän yliopistossa, kovasti yritän keväällä valmistua luokanopettajaksi. Sivuaineenani olen opiskellut liikuntakasvatusta sekä erityispedagogiikkaa. Tuskin kuitenkaan koskaan haluan luopua ryhmäliikunnan ohjaamisesta, kyllä se on vienyt niin mukanaan. ;) 

Urheilullinen taustani koostuu taitoluistelusta, telinevoimistelusta ja tanssista. Ohjaamisen olen aloittanut vuonna 2005 lasten tanssillisten tuntien ohjaajana, josta pikkuhiljaa siirryin aikuisten ryhmäliikuntatuntien pariin. Ryhmäliikunnassa parasta on musiikin tahtiin liikkuminen sekä yhdessä tekeminen, ryhmästä saatava tsemppi. We are one tribe. ;) Musiikki näyttelee minulle hyvin tärkeää osaa tunneillani, siitä saa valtavasti energiaa. Ohjaajana minulle on tärkeää ohjeistaa asiakkaitani turvalliseen ja tehokkuutta lisäävään tekniikkaan, mutta myös säilyttää tietynlaisen rentouden ja tekemisen ilon.  Reenaaminen saa olla kivaa! :)

Tykkään kehittää itseäni erilaisissa koulutuksissa sekä asiakkailta saamani palautteen avulla. Jälkimmäistä pidänkin suuresti arvossa, joten rohkeasti vaan juttusille! :)
 
Kuntomaailmassa ehdottomasti parasta on aivan mahtavat kollegat ja asiakkaat. Meillä onkin mielestäni poikkeuksellisen hyvä ryhmähenki ja fiilis. Ja odottakaapas vaan niitä uusia tiloja! :)


Ihanaa syksyn alkua kaikille, nähdään tunneilla! 

- Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti