maanantai 23. huhtikuuta 2012

Bloggaajaesittely 2

Hei!

Olen Annika Hytönen, yksi Kuntomaailman blogin kirjoittajista. Olen ohjannut Kuntomaailmassa erilaisia ryhmäliikuntatunteja kaksi vuotta ja tällä hetkellä ohjaan pilatesta, kiinteytystä, jättipallojumppaa ja zumbaa. Koulutukseltani olen liikuntatieteiden maisteri, ja sivuaineena olen opiskellut mm. tanssipedagogiikkaa ja liikuntapsykologiaa. Lisäksi olen käynyt erilaisia ryhmäliikuntaan liittyviä koulutuksia, mm. Sportius Pilates -ohjaajakoulutuksen ja tällä hetkellä opiskelen RYT 200 Joogaohjaajaksi. Olen työskennelyt liikunnanohjaajana ja ryhmäliikunnan parissa eri paikoissa 10 vuoden ajan, ja intoa riittää edelleen!


Annika surffaamassa Australiassa



Harrastukseni liittyvät myös liikuntaan, nautin tanssimisesta (varsinkin afrosta ja lattareista, kuten Kirsikin:). Nyt sinullakin on oiva mahdollisuus kokeilla afroa, sillä Kuntomaailman Vivianissa on tarjolla 3 afrotuntia to 3.5., to 10.5. ja to 24.5. klo 19.15-20.15 gambialaisen Rakie Janhan opastuksella. 

Pidän ratsastuksesta ja erilaisista ulkoliikuntamuodoita kuten lumilautailusta ja surffauksesta. Talvikaudella toimin myös Riihivuoressa hiihdonopettajana ja muutamia kesiä olen viettänyt Sveitsissä ratsastuksenopettajana. Liikuntamuodoissa pidän monipuolisuudesta ja tasapainosta; joogan ja pilateksen rinnalla toimii hyvin räväkkä lattaritunti tai hikinen lihaskuntotreeni. Tärkeintä on, että nauttii tekemisestään ja kokee saavansa tunneista/ treeneistä irti sen, mitä tuli sieltä hakemaan.

Muistathan myös kaveripassikampanjamme! Nappaa kaverillesi tiskiltämme passi, ja hän pääsee liikkumaan ilmaiseksi Kuntomaailmassa 2.5. saakka!


Mukavia treenituokioita kaikille blogin lukijoille, tunneilla nähdään:)


Terkuin,
Annika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti