maanantai 28. toukokuuta 2012

Pilates ja ohjaajamme Marin haastattelu


Moikka!

Tällä kertaa näppäimistöllä naputtelee taas Kirsi. Kävin vierailemassa ohjaajamme Mari Kallioisen Pilates-tunnilla ja haastattelin Maria tunnin päätteeksi.

Tässä Marin haastattelu:

  1. Miten olet päätynyt ryhmäliikuntaohjaajaksi?
Olen koulutukseltani fysioterapeutti ja opintojeni alussa osallistuin FAF:n ryhmäliikunnan ohjaajan peruskoulutukseen, ja siitä se kaikki alkoi. Olen käynyt lähes koko aikuisikäni erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla, ja liikunta on aina ollut tärkeä osa elämäntapaani. Näin saan yhdistää liikunnan ja työn, josta nautin.

  1. Millaisia tunteja ohjaat?
Tällä hetkellä ohjaan Les Mills BODYPUMPia, Les Mills BODYCOMBATia, IISEE sisäpyöräilyä, Pilatesta sekä perinteisiä lattiatunteja.

  1. Pilates on yksi lajisi. Miten innostuit Pilateksesta?
Olen harrastanut Pilatesta noin 6 vuotta, ja tietoisuus syvienlihasten hallinnasta ja aktivoinnista suhteessa terveeseen kehoon selkeytyi opintojen aikana. Sain mahdollisuuden syventää ammatillista osaamistani lisäkoulutuksen (Physio Pilates) muodossa ja sen jälkeen Pilates on vienyt mukanaan! =)  

  1. Miten kuvailisit Pilates-harjoitusta ensikertalaiselle?
Pilateksen alkuperäisen luojan Joseph Pilates kuvaa sitä erittäin hyvin seuraavasti:
Pilates on kehonhallintamenetelmä, jonka tavoitteena on kehittää voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Se perustuu kehon keskustan hallintaan, ja vahvistaa kehon syviä tukilihaksia. Pilates-menetelmä sopii niin tavalliselle liikkujalle kuin urheilijallekin. Sen avulla on mahdollista oppia käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä tukevat lihakset vahvistuvat. Pilates-liikkeiden teho perustuu kuuteen periaatteeseen: keskittyminen, hallinta, kehon keskustan käyttö, tarkkuus, liikkeen virtaavuus ja syvähengitys.”

Mari talvilomalla Italiassa.
  
  1. Kenelle Pilates soveltuu?
Kaikille! =) Pilates on oikein tehtynä turvallinen ja tehokas kehonhallintamenetelmä.

  1. Mikä on parasta Pilateksen ohjaamisessa?
Erilaisuus suhteessa muihin ohjaamiini tunteihin. Ryhmäliikuntamuotona Pilates on rauhallinen kokonaisuus, omaan kehoon tutustumista ja jatkuvaa uuden oppimista. Tässä koen ohjaajan roolin opettaa ja auttaa asiakasta ymmärtämään omaa kehoaan entistä paremmin. Ohjaan itse paljon ”käsilläni”, kierrän tunnin aikana jokaisen asiakkaan luona ja pyrin antamaan aina jotain lisää tietoa, jotta asiakas pystyy etenemään omassa Pilates-harjoittelussaan.

  1. Mikä puolestaan on haasteellisinta Pilateksen ohjaamisessa?
Tällä hetkellä tunneillani käy ensikertalaisia sekä jo pitkään Pilatesta harrastaneita, ja tämä asettaa tunnille oman haasteensa. Haluan, että jokainen asiakas saa tunnista sen, minkä on asettanut tavoitteekseen.

  1. Millaisia terveisiä haluat lähettää blogin lukijoille?
Jos olet joskus harkinnut Pilateksen kokeilemista – TEE SE! Se on palvelus itsellesi. Jos Pilates vie sinut mukanaan, saat siitä itsellesi ihanan uuden liikuntamuodon, ja tavan jolla voit hoitaa kehoasi!

Kiitos Marille haastattelusta! :)

Lisää Pilateksesta voit lukea omasta blogistani täältä.

Terveisin, Kirsi

maanantai 14. toukokuuta 2012

Bloggaajaesittely: Tanssiinan Anne

Heipä!

Olen Turpeisen Anne, tai Anne-Marika, yksi Kuntomaailman "veteraanituntiohjaajista". Tulin Kuntomaailmaan lattariohjaajaksi vuonna 2003 (silloin ei Ahjokeskusta vielä ollutkaan, vaan Vivianin lisäksi toinen piste Kuntomaailmalla oli Kauppakadun Kauppakulman yläkerrassa), enkä ollut päivääkään tehnyt kuntokeskustyötä saati ikinä ohjannut jumppaa, vanhana tanssijana. Siitä asti olen kuitenkin hissukseen enenevissä määrin ohjaillut iloksenne kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, opiskellen uusia ohjattavia matkan varrella. Tällä hetkellä, näin kevätlukukaudella, vakkarituntinani on Vivianissa torstaiaamun seniorimuokkaus, ja vaihtuvana ohjaajana toimin myös lauantain kiinteytystunnilla. Tuurailemassa olen käynyt myös pilatesta, jättistä ja joogaa kevään aikana. Kesälukkariin luvassa onkin jättipallojumppaa ja kiinteytystä minun ohjauksessani. Kesäkisaa varten saapi pisteet tulla poimimaan hauskasti pomputellen alkuperäismusiikin tahdittamana!

Olen koulutukseltani nykytanssija, tai tanssitaiteen kandidaatti tarkemmin ottaen, ja päivätyökseni luotsaan tällä hetkellä Tanssiina -nimistä tanssitarvikeliikettä Yliopistonkadun yläpäässä. Koulutukseeni on kuulunut paljon eri tanssinlajien lisäksi myös tanssia tukevia liikuntamuotoja, siksipä jooga, pilates, feldenkreis ja t'ai chi ovat yhtä tuttuja kuin afro ja flamencokin, ja niitä ilokseni ohjaan. 


Anne Amsterdamissa.
Linkki pienen puotini Tanssiinan sivuille löytyy tuosta blogitekstin oikealta puolelta sivupalkista. Tervetuloa tutustumaan puotiin myös ihan paikanpäälle, Kuntomaailman ovikortilla saapi muuten Tanssiinan valikoimasta -10% alennusta. Erityisesti Tanssiinasta voit kuntoilua varten löytää treenivaatteiden ja -trikoiden lisäksi myös vaikkapa ergonomiset tanssilenkkarit zumbaan ja muille tanssillisille tunneille, sekä suojaavia ja pitäviä puolitossuja joogaan, pilatekseen ja venyttelyyn.

Pieneen perheeseeni kuuluu itseni lisäksi myös muusikkomies Esko, ja Vertti-poikanen, jonka kasvua onkin Kuntomaailman väki taivastellut jo kohta kuusi vuotta. Yhdessä perheenä harrastamme perheparkouria, ja itse nautiskelen kaikenlaisesta tanssista niin oman Barca de Vidrio -ryhmäni kanssa kuin ihan vaikka viikkotunneilla käyden. Torstaisin olen ottanut tavaksi jäädä Vivianin seniorimuokkauksesta Kirsin kiinteytystunnille, siitä ehtii vielä mukavasti avaamaan omaa puotia ja saa perustreeniä omalle keholle. Asustamme perheeni kanssa Vaajakoskella vanhassa rintamamiestalossa, ja sen pihapiirin hoitamisessa ulkoilu- ja kuntoilupisteet saa kyllä ihan kiitettävästi myös kasaan. Harrastuksiini kuuluu myös intohimoinen käsitöiden puuhaus, erityisesti neulominen ja ompelu ovat ihanaa vastapainoa sekä aivoja haastavalle puodin pyöritykselle, että kehoa haastavalle liikunnalle.

Liikkuessani minulle on tärkeää hyvä olo ja kehon ergonomia. Eri ihmiset kaipaavat toki liikkumiseltaan erilaisia asioita, mutta minulle tärkeitä ominaisuuksia hyvässä liikunnassa ovat kehon tuntemus, oman kehon äärilaitojen ja täyden liikelaajuuden, omien liikkeellisten rajojen, tasapainon ja kannatuksen löytäminen. Lihaskuntoa ja aerobista kestävyyttä saa olla tarpeeksi, jotta kehon kannatteleminen ja siinä liikkuminen on helppoa, mutta ei liikaa, jottei liikkuvuus kärsi. Liikunnassa ja liikkeessä minulle olennaista on hyvä ja energinen olo, ja hyvällä ja mielenkiintoisella musiikilla on liikkeeseen usein oikein suotuisa vaikutus, ellei jopa innostava. Siksipä minun tunneillani ei valmiiksi miksattua jumpsutusmusiikkia usein kuulekaan (jos koskaan), vaikka sellaisen käyttö toki helpottaisi tunnin suunnittelua ja syketason tarkkailemista. Alkuperäismusiikeilla siis mennään, ja useasti tunneille yritän löytää musiikkeja mahdollisimman monipuolisesti eri genreistä ja vuosikymmeniltä, jotta mahdollisimman moni löytäisi tunnilta jotain itseään inspiroivaa.

Tervetuloa siis mukaan kevään, ja kohta kesäksi vaihtuvan lukkarin tunneille! Kesäkisaankin pääsee vielä mukavasti mukaan, joten ota haaste vastaan ja hyppää kesäkelkkaan, elokuussa juhlitaan sitten koko kesäkisaväen kanssa kesän hienoja saavutuksia!

T: Anne

torstai 10. toukokuuta 2012

Bloggaajaesittely: Hanna


Tervehdys kaikille!

Olen Hanna Leino, Etelä-Karjalasta kotoisin oleva 2-vuotiaan pojan äiti. Tulen kirjoittelemaan täällä silloin tällöin. Koulutukseltani olen yhteisöpedagogi ja erikoistuin opinnoissani sosiaaliseen vahvistamiseen. Olen käynyt lukuisia liikunta-alan koulutuksia, kuten liikunnanohjauksen peruskurssin ja opiskellut oppisopimuksella liikunnanohjauksen lisäkoulutuksen. Lisäksi omaan BODYPUMP®-lisenssin. Kuntomaailmassa olen ryhmäliikunnan ohjaajana ja tätä nykyä lähinnä BODYPUMP®-ohjaajana, mutta olen ohjannut myös sisäpyöräilyä ja Armya.  Päivätyötä teen ohjaajana Nuorten Taidetyöpajalla etsivässä nuorisotyössä. Tykkään molemmista töistäni hurjasti, sillä ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle tärkeää. Molemmat työt tukevat ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja teen molempia töitä täydestä sydämestäni. Ohjaamisen liikunnan parissa olen aloittanut vuonna 1998 kasvattiseurassani Lappeen Riennossa.

Kuvani on otettu viime kesän Rooman reissulta.
Liikunta on ollut lähellä sydäntäni pienestä pitäen. Olen harrastanut useita eri liikunta lajeja joista kilpaillut mm. maastojuoksussa ja hiihdossa. Nykyään pelailen sählyä ja jalkapalloa ihan kuntoilumielessä. Joskus ajattelin, että minusta tulee joko liikunnanohjaaja tai liikunnanopettaja, mutta en koskaan päässyt ammattikorkeakouluun. Siihen aikaan en harrastanut, kuin yksilölajeja ja pääsykokeet painottuivat joukkuelajeihin ja mm. pallon käsittelytaitoihin. En kadu ollenkaan sitä, että en päässyt tuonne kouluun, sillä nyt saan pitää liikunnan lähinnä harrastuksena. Vanhemmalla iällä ja äitiyden myötä liikunnan harrastus on hieman muuttanut muotoaan terveysliikunnan suuntaan, mutta edelleen punaisena lankana minulla toimii, että jumpassa täytyy tulla hiki. Tosin olen myös löytänyt rauhallisemmat lajit, kuten pilates, jooga, jotka toimivat hyvin arjessa pysähtymiseen ja henkiseen puolen vahvistamiseen oman kehon kuuntelun kautta.

Vapaa-aikani kuluu perheen parissa ja liikkuessa. Tykkään käydä mm. muiden ohjaajien tunneilla, mutta myös pinkaista lenkkarit jalassa metsäpoluille, jossa saa keskittyä vaan luonnon ääniin. Ystäviä tapaan lähinnä viikonloppuisin. Rakastan saunomista ja tykkään matkustella.

Mottonani toimii: carpe diem! tartu hetkeen. Asioita ei tarvitse aina miettiä liian pitkään. Mukavaa viikkoa kaikille ja tervetuloa lauantaina kanssani BODYPUMP®-tunnille Ahjokeskukseen klo13.30.

Terveisin, Hanna

torstai 3. toukokuuta 2012

Bloggaajaesittely: Karo

Morjest!


Täällä kirjuuttelee Karoliina Siipola. Olen Kuntomaailmassa kokopäiväisesti töissä, ja tulen kirjoittelemaan täällä blogissa aika ajoin. Työnkuvani on kivan monipuolinen: ryhmäliikunnat, yksilöasiakkaat, painonhallintaryhmät. Ryhmäliikunnat ovat työnkuvasta lähellä sydäntä. Eli osittain voin sanoa tältä osin,että työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä. Vaikka ryhmäliikuntojen ohjaaminen vaatiikin aivotyöskentelyä, fysiikkaa, musiikin ymmärtämistä jne., niin mikään ei voita silti sitä reenifiilistä mikä tulee porukassa!

Koulutukseltani olen fysioterapeutti ja olen jo kouluaikana halunnut kuntokeskuseen töihin.
Vapaa-aikanani tykkään puuhailla ystävieni kanssa, mutta myös liikunta liittyy mukaan. Mielestäni mukavaa vapaa-aikaa on se että kavereiden kanssa joku treeni, saunotaan, mennään ulos syömään, vietetään aikaa. Siinä toteutuu kaikki ihmisen osa-alueet: fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen puoli.
Lisäksi puuhailemme vapaa-aikanani paljon rakkaan siperian huskyni Victorin kanssa. Eli meitä näkee takuuvarmasti rantaraitilla lenkkeilemässä!



Oothan osallistunu jo meidän Kesäkisaan?! Sillä liike/sopiva liikunta on lääkettä sekä keholle,mielelle että sielulle! :)

Terkuin, Karo

keskiviikko 2. toukokuuta 2012